Hirvinotski copyright Titi Mäkelä

Hirvinotski copyright Titi Mäkelä

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Riistakolmiolaskenta 25.7.2015

Hei hoi jäsenet!

Riistakolmiolaskenta lauantaina 25.7.2015.

Kokoontuminen kentällä klo 7.00. 

Terveisin,
                    Sepe

maanantai 18. toukokuuta 2015

Karhuja kuvaruudulla ja uusinta uutta

Turtiaisen Sepon riistakamera oli tallentanut 16.5.2015 aikaan 1:27:18 vieraan lammen nuolukivellä.





Lappeenrannassa avattiin toukokuun alussa Suomen ensimmäinen ruutiaseille tarkoitettu kaupallinen ammuntarata Sako Shooting Center. Siellä pääsee kokeilemaan ampumista joko omilla aseilla tai talon aseilla ja kohteina löytyy liikkuvista eläinvideoista ilmapalloihin ja erilaisiin tauluihin. Paikassa on myös asemyyntiä ja myytävänä olevia aseita pääsee luonnollisesti testaamaan ennen ostopäätöksen tekoa. 

Webmaster kävi itse testaamassa paikan viime perjantaina ja ei voi muuta todeta kuin, että ehdottomasti on käynnin arvoinen talo. Sieltä löytyy myös asialliset saunatilat ja erittäin modernit av-laitteet, joten kokous/tyky/virkistysretkien suunnittelijoiden kannattaa pistää ehdottomasti osoite korvan taakse. 

torstai 7. toukokuuta 2015

Kevään kuiskauksia


Kevät on saapunut ja sen myötä luonto herännyt uuteen eloon. Muistetaan liikkua varovasti luonnossa, että pesintä ei turhaan häiriintyisi.

Metsäkauriskanta on kasvanut Moinsalmella.

Kuva Tapio Ihalainen

Lisää tietoa metsäkauriista löytyy täältä.

Hyvää kevään jatkoa kaikille!

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Vuosikokouksen antia

Metsästysseuran vuosikokous pidettiin 19.2.2015. Kokoukseen osallistui 16 henkilöä. Johtokunta ja jaostojen henkilöt valittiin uudestaan jatkamaan tehtävissään vuonna 2015.

Tärkeitä ilmoitusasioita seuraavassa:


  • Vuoden lopussa ilmoitukset pienpetosaaliista Savonlinnan riistanhoitoyhdistykselle Esa Hinkkaselle, puh. 040 7662 310 tai esa.hinkkanen     @     saimatec.fi   

  • Ilmoitus omasta sähköpostiosoitteesta (keneltä löytyy) Petri Loikkaselle, petri.loikkanen   @ gmail.com . Jatkossa saadaan lähetettyä seuran tiedotteet ja jäsenmaksut sähköisesti.

  • Koiranäyttely Kyrönniemellä 6.6.2015. Talkooväkeä tarvitaan niin perjantaina 5.6. kuin näyttelypäivänä lauantainakin. Tehtäviä löytyy kehien rakentelusta liikenteen ohjaukseen. Kehäsihteereitä tarvitaan myös. Ilmoittautumiset talkoisiin Rauno Sairaselle.

  • Linnunpönttösorvi tulee 4.4.2015 Antti Lötjöselle. Otathan sorvattavat pöllit mukaan. 

Kartta Säämingin riistanhoitoyhdistyksen alueesta. 
Kuva Seppo Turtiainen

Vuosikokoukseen osallistujia. Edessä oikealta Mika Kaskinen, Rauno Sairanen, 
pöydän toisella puolella vasemmalta Petri Loikkanen, Jarmo Hult,
Hannele Juuti ja Erkki Huttunen. 
Kuva Seppo Turtiainen





maanantai 2. helmikuuta 2015

Vuosikokous 19.2.2015 klo 18

Niin se vaan on uusi vuosi lähtenyt vahvasti käyntiin ja saimme kunnon talvenkin taas Suomeen.

Metsästysseuran vuosikokous pidetään Tanhuvaaran Espilä -kabinetissa  torstaina 19.2.2015 klo 18. Kokouksessa käsitellään vuosikokousasiat. Tervetuloa kaikki jäsenet!



Alla oleva kuva on syksyltä, lunta vielä odotellessa. 
Hepostelijat kävivät tutustumassa nuolukiveen. 
Kuva Seppo Turtiainen

Mukavaa alkanutta vuotta ja antoisia metsästysretkiä ihanassa lumisessa luonnossa!


sunnuntai 31. elokuuta 2014

Webmaster esittäytyy

Hei kaikki!

Olen Mäkelän Titi ja toimin tämän sivuston webmasterina eli ylläpitäjänä. Asun Lappeenrannassa ja itseasiassa olen suorittanut täällä metsästyskortinkin yli 20 vuotta sitten. Tällä hetkellä kaiken vapaa-aikani vievät koirat ja niihin liittyvät harrastukset (agility, näyttely, toko, rally-toko, flyball), mutta sopivan tilaisuuden tullen nappaan vielä haulikon kainaloon ja painelen mehtään. Metsästysmestarinani ja opettajana on toiminut kaikki nämä vuodet Turtiaisen Seppo.

Koska näin etäjäsenenä en voi paljoa osallistua seuran toimintaan paikanpäällä, koen tämän varsin mielekkääksi ja toimivaksi keinoksi kantaa korteni talkookekoon.

Jos sinulla on jotain kysyttävää tai kommentoitavaa, pistä ihmeessä palautetta alla olevan linkin kautta. Klikkaa Ei kommenttia (jos semmoista ei ole vielä jätetty) ja valitse sieltä joko Nimi/URL tai nimetön -vaihtoehdoista. Voit toki kirjautua jollain tililläkin, jos sinulta semmoinen löytyy.

Luontoon ja metsästykseen liittyviä kuvia otan myös mielellään vastaan julkaistavaksi täällä. Voit lähettää niitä seuran sähköpostiin: moinsalmenms     @    gmail.com (poista välit). Kuvien mukaan mainintaa kohteesta, paikasta, ajankohdasta tms mitä haluat kertoa sekä ehdottomasti kuvaajan nimi.

Mukavaa syksynalkua ja nähdään kulmilla!

Kuva Jerkko Mäkelä



Kesäkokouksen antia

Moinsalmen metsästysseuran kesäkokous pidettiin torstaina 21.8.2014 klo 18.00 alkaen hirviseurueen kodalla. Jäsenistöä oli saapunut mukavasti paikalle kuulemaan ajankohtaisista metsästykseen liittyvistä asioista.

Seuran puheenjohtaja Rauno Sairasen pitämässä puheenvuorossa kävi ilmi, että metsäkanalintukanta ei ole runsastunut toiveista huolimatta. Tästä johtuen pyytä ei rauhoiteta, mutta naarasmetso ja naarasteeri ovat kokonaan rauhoitettuja metsästysseuran toiminta-alueella.
Metsästää kuitenkin voi vaihtoehtoisesti joko yhden ukkoteeren tai ukkometson, siis yhden (1) mustakanalinnun. 

Kesän kivääriammunnan voitti Tapio Ihalainen ja kiertopalkinnon voitti Erkki Lötjönen, hänellä ollen eniten kymppilaukauksia. Onnittelut menestyksekkäistä ammunnoista!

Karhunmetsästystä harrastetaan tarvittaessa. Yhdyshenkilönä toimii Vesa Lötjönen.

Lopuksi puheenjohtaja kannusti rusakon, minkin ja supikoiran metsästykseen tulevan metsästyskauden aikana!

Muistattehan myös huolehtia karvaisten metsästyskavereiden eli koirienne rokotukst ja madotukset kuntoon. 

Menestyksekästä ja monimuotoista metsästyskautta kaikille jäsenille!


Kuvat Seppo Turtiainen